Ympäristö
Onneksi nykyään on maailmanlaajuinen yhteisymmärrys siitä, että meidän on pidettävä huolta planeetastamme ja tiedostettava vastuumme ympäristöstämme. Muovisaasteet ovat valtava ongelma, ja käynnissä onkin useita projekteja tämän ongelman ratkaisemiseksi.
Kuluttajan voi olla vaikea ymmärtää, mitä hänen tulisi tehdä tilanteen muuttamiseksi. Yksinkertainen tapa lähestyä ongelmaa on, että me kaikki yhdessä vähennämme muovin käyttöä, keräämme ja käytämme sitä uudelleen uusien tuotteiden raaka-aineena aina, kun se suinkin on mahdollista. Muovia ei koskaan saa jättää luontoon, vaan se pitää aina kierrättää ja käyttää uudelleen.
Perinteistä polyeteeniä (PE) valmistetaan ylensä fosiilisista raaka-aineista, kuten esimerkiksi öljystä ja luonnonkaasusta. Sitä on monissa tuotteissa, joita käytämme arjessamme, joten me kaikki olemme oppineet sekä rakastamaan että vihaamaan sitä.
EU-parlamentti arvioi, että vuonna 2015 maailmassa tuotettiin uutta muovia 322 miljoonaa tonnia, ja että siitä 30 % kierrätettiin, 31 % päätyi kaatopaikoille ja 39 % poltettavaksi. Muovin kierrätys vähentää kaatopaikoille ja jätteenpolttolaitoksiin menevän muovijätteen määrää.
Samoin luonnollisen polyeteenin hankkiminen kestävästä lähteestä vähentää dramaattisesti hiilijalanjälkeä verrattuna perinteiseen muoviin. GreenPollyn tavoitteena on saada aikaan muutos. Toivomme, että voimme hyödyntää ja kierrättää muuten käytöstä poistettua muovia.
Haluamme keskittyä muovin tuotantoon, joka perustuu uusiutuviin raaka-aineisiin, kuten kasveihin, joita voimme kasvattaa yhä uudelleen. GreenPolly-tuotteissa käytetty vihreä polyeteeni perustuu sokeriruokoon, jota kasvatetaan enimmäkseen Brasiliassa. Brasilia on valtava maatalousmaa, ja se tuottaa paljon ruokaa. Sokeriruokoa viljellään pääosin Kaakkois-Brasiliassa, kaukana Amatsonin sademetsistä. Lisäksi sokeriruokoa istutetaan usein pilaantuneille viljelysmaille. Vain 2 % Brasilian maanviljelysalasta käytettiin sokeriruo`on viljelyyn, ja vain puolet siitä käytettiin bioetanolin valmistukseen.